Se erilainen kausi

28.08.2020

Moro!

Vuosi taittuu syksyyn ja alla on muutama startti. Toistaiseksi Enduron SM-sarjaa on ajettu Sappeella, Ukkohallassa sekä Himoksella. Funduroa ajoin Laajavuoressa ja myös viimein XC touhut alkoivat, kun Himos Epic ajettiin kaksi viikkoa sitten perjantaina ja lauantaina. Viisi starttia on aika lailla erilainen saldo kuin talvella kuvittelin. Kevääseen saakka sain reenattua hyvin ja varsin ehjästi, sitten tuli pandemia ja kaikki meni uusiksi. Olen ollut erittäin onnekkaassa asemassa, kun perheeni sekä läheiset ovat välttyneet taudilta.

Sappeen enduro tulee aina hyvin aikaisin, harva bike park on kerennyt vielä kesäkuuhun mennessä edes avata hissejä, joten tatsi on ollut aina hukassa Sappeelle tullessa. Tänä vuonna talvi oli niin huono etelässä, että pääsinkin ajamaan muutaman kerran mäkeen hakemaan tuntumaa. Harvassa paikassa kuitenkaan pääsee reenaamaan Sappeen tyyliseen maastoon, tänäkin vuonna oli järjetön määrä vaikeita mutkia, tiukkoja tiputuksia sekä kaatosade, joka kasteli muutenkin litimärän mäen entistä liukkaammaksi. Perjantaina ja lauantaina treenasin ratoja ja mieli oli maissa, radat olivat vaikeita sekä ennen kaikkea liukkaus aiheutti paljon ylimääräistä painetta päälle, jotta pääsee joka kerta pystyssä alas saakka. Kisassa kuitenkin aurinko paistoi ja kaikki oli taas hyvin (vaikka olikin edelleen liukasta). Niin vaan ilman kirkkaus auttaa ajamista paljon sekä saa tsempin päälle, jolla pystyy ajamaan parhaalla tasollaan.

Seuraavana oli Laajavuoren Funduro, Laajis on kylläkin sen verran jyrkkä mäki, etteivät radat mitään superhelppoja olleet vaan juuri täydellisiä. Yksi poluista oli enemmänkin tasamaajumppaa (no oikeasti vain yksi osa reitistä oli kanervikkoa), mutta muut olivat aivan mahtavia, vauhtia sekä tiukkaa ajamista. Sain Laajiksessa ajettua kaikkien aikojen parhaan ajoni, sain itsestäni kaiken irti mitä alamäkeen on mahdollista saada, jotenkin kaikki natsasi. Yksi merkittävä tekijä oli vaikeiden isojen kalliotiputusten puuttuminen, rutikuiva maasto sekä selkeä flow jokaisella pätkällä. SM-sarjassa on huomattavasti enemmän pätkiä, joilla vaaditaan mutka-ajon taitoa, joka rikkoo helposti flown mikäli ei saa samaa rytmiä päälle.

schamppi1.jpgschamppi2.jpgschamppi3.jpg

Kuvat: Sampo Virmasalo

Ukkohallassa ajettiin mäellä, josta olin kuullut huomattavaa ylistystä. Multainen mäki, pitkät pätkät sekä letkeä flow. No sitä oli tarjolla kyllä! Pätkät olivatkin huomattavasti pidempiä kuin etelässä ja niin vaan myös kisa-aika venyi 5min pidemmäksi. Pätkät olivat laakeampia, isoimmat tiputukset puuttuivat, mutta jälleen kerran kysyttiin mutka-ajon taitoa. Ukkohallassa sain ajon sujumaan, mutta road tripin tuottama väsymys vei parhaan terän ajosta. Ajo oli jotenkin hieman unista, missään kohtaa ei kunnolla irronnut, mutta myöskään ei tullut ajovirheitä. Pätkät olivat letkeitä ja siinä niiden vaara piileekin, niitä oli liian helppo ajaa kivaa vauhtia, mutta kisavauhtiin olisi pitänyt saada kunnon hyökkäys päälle.

hannuhuhtala.jpg

Kuva: Hannu Huhtala

Mutta, viimein päästiin Himokselle! Himos Epic on suosikkikilpailuni Suomessa, tykkään yksinkertaisesti sen konseptista, että olen valmis antamaan anteeksi kaikki ratamestarin erikoiset sekä muut jekut, joita siellä on joka vuosi. Perjantaina olimme varsin sopivaan aikaan perillä ja kerkesinkin hieman pyöritellä jalkoja auki istumisen tuomasta jumista. Perjantaina ajettiin kahdeksan erikoiskoetta, välissä oli tauko ja päivä päättyi valojen saattelemana Himoksen keskukselle. Tänä vuonna lähdimme ysitien pohjoispuolelle, jossa ajettiin viime vuonna tauon jälkeen pimeällä.

Tänäkin vuonna homma lähti samantien laukalle, kun Ville [Tuppurainen] sekä Samuel [Halme] laittoivat kaasun pohjaan ensimmäisellä erikoiskokeella. Minä voimieni tunnoissa lähdin seuraamaan, mutta puolessa välissä 1.5km pätkää piti antaa jo periksi, vauhti oli niin kylmää kylmälle keholle. Tästä monta pätkää eteenpäin kaava oli sama, alusta saakka ylikovaa ja loppua kohden hiipuva vauhti. Jari [Koiranen] seurasi jokaisella pätkällä perässä ja vauhditti antamaan kaikkensa alusta saakka. Lopulta oli pakko vaihtaa taktiikkaa ja MK7:lle Jari saikin lähteä ensin, Jari karkasi samantien, mutta pikkuhiljaa tasamaalla aloin hinaamaan Jaria kiinni. Juuri ennen laskuosuutta sain Jarin kiinni, mutta kapealla polulla en uskaltanut ottaa riskiä ja lähteä häntä ohittamaan sekä jalat olivat aivan tönköt tasamaan jälkeen, joten ajovirheen ja rengasrikon riski oli kasvanut. Viimeiselle EK:lle lähdin ensin ja tämä olikin sunnuntain endurokisojen Taka-Murri niminen MK8. Laitoin alamäkeen ajomoodin päälle ja nyt kaikki natsasi, lasku meni todella hyvin ilman virheitä. Erikoiskokeen lopussa oli ratamestarin erikoinen, suoraan hissilinjaa ylös ja sen jälkeen rinteen kautta metsän toiselle puolelle kunnes sai laskea maaliin. Jari oli loukannut laskussa itsensä ja hänen ajo jäi tähän pätkään, todella harmi juttu, koska Jarilla oli vauhti kohdillaan kaikkialla! Perjantaina meidän kutistuneessa ajoryhmässä oli lopulta Jari, minä, Ville [Perälä] sekä Jani [Helén].

jouni_pera_pe.jpgjouni_pera_pe2.jpg

Kuvat: Jouni Perä

Villen ja Janin kanssa jatkoimmekin sitten lauantain kolmistaan. Villen ajajaprofiili oli hyvin samankaltainen kuin minulla, vähän armoa ylämäkeen, mutta se kompensoitiin muilla osa-alueilla sitten. Jani taas oli meistä selkeästi vahvin ylämäkeen. Koska ajoimme XC:tä, olimme lopulta suurin piirtein yhtä nopeita kaikilla pätkillä, mitään valtavia eroja en saanut aikaiseksi, vaikka kuinka koitin alamäessä kuroa eroa Janiin, Jani kelasi erot kiinni aina kuten Ville kelasi Janiin, joten yhdessä mentiin! Lauantai kuten perjantai meni hyvin, sain kaiken irti kehosta mitä oli otettavissa. Ainoaksi haaveriksi jäi perjantaina dropin jälkeen seuraavassa mutkassa tapahtunut työtapaturma, kun pohjin osui kiveen ja heitin melkoisen voltin paikallani. Tuo oli kyllä nolo tapaus, mutta sellaista se on, kun vauhtia on enemmän kuin tarkkaavaisuutta tuohon hetkeen oli.

jouni_pera_la.jpgjouni_pera_la2.jpg

Kuvat: Jouni Perä

Lauantaina ajoin vielä illalla enduroon treenit, sunnuntaina oli tiedossa viisi pätkää, joista yksi oli Taka-Murri, joten lauantaina ajoin ”vain” neljä kertaa vielä Himoksen päälle täyspakkauksessa. EK1/5 oli poljettavaa ja työstettävää kieputusta rinteen itäosassa kohti hissin ala-asemaa. EK koostui tasaisemmasta osuudesta, rock gardenista sekä useista tiukoista mutkista, joissa oli tärkeä pitää vauhtia yllä. EK2/6 pääspektaakkeli oli metsässä ollut tiukka ja erittäin jyrkkä kallio osuus juurineen, lisäksi oman vivahteen toi riittävä pölyisyys. EK:lla lopussa haettiin vielä mutkataitoja useiden kovavauhtisten rinnemutkien myötä. EK3/7 oli pätkistä vaikein ja samalla myös se, missä eroa olisi helppo tehdä eri tasoisten kuskien välillä. EK jakautui kolmeen osaan, ensin oli nahea tasamaa polku, sitten jyrkkä metsäosuus, jossa oli kaksi tiputusta, kikkakiviä kaksi sekä paljon pätkää, jossa piti viedä pyörää ja olla jarruttamatta, jotta ei joutuisi suotta polkemaan vauhtia. Lopulta oli vielä rinneosuutta kikkakurvin kera. EK4/8 on vanha DH-rata, joka on vauhdikasta tiputusta, mutta ei mitään valtavan vaikeaa. Se soveltuu niin XC kuin endurokisoihin, erittäin hyvä! EK9 oli finaali, paljon tarkkaavaisuutta vaativia kohtia ja jälleen kerran pätkä, jossa haettiin ennen kaikkea mutka-ajon kautta eroja.

Kaikilla enduropätkillä huomaan ongelmakseni, että saan vietyä pyörää hyvin helpompia mutkia, mutta ne mutkat, joilla erotellaan kuskeja, niihin en vielä saa sopivaa rytmiä päälle, jolla vauhti mutkasta ulos säilyisi hyvänä. Tämä on selkeästi itselleni se seuraava kehityskohde.

jimmy_1.jpgjimmy_2.jpg

Kuvat: Jimmy Doyle

Itse kilpailu starttasi kuumaan ja pölyiseen päivään kympiltä. Olin jälki-ilmoittautuneena mukana, joten ~90 lähtönumeron sijaan lähdin ~200 numerolla eli kolmantena sähköpyörien jälkeen. Meillä oli hyvä remmi taas ajamassa ja pätkien jälkeen olikin saman tien kova speksaus, missä onnistui ja missä ei sujunut!

Ensimmäisellä kierroksella oli yllättävän paljon jalkoja jäljellä, joten annoin palaa minkä pääsin. EK1/5 sujui molemmilla kerroilla loistavasti, sain taittumaan mutkiin paremmin kuin viime vuonna ja tuli onnistunut oli. EK2/6 meni toisella kertaa todella hyvin, sain sisälinjat osumaan kohdalle ja alaosan rinnemutkiin myös pääsin lataamaan hyvillä linjoilla. EK3/7 oli molemmilla kerroilla hieman kulmikas, en saanut jyrkkyydestä johtuen täyttä flow:ta päälle, toinen kierros oli kuitenkin edellistä parempi selkeästi. EK4/8 meni mielenkiintoisesti, ensimmäisellä kertaa tulin liian kovaa ja pyörä oli aina mutkan edellä mieltä. Sain päivän aikana kalibroitua ajon takaisin enduropyörään XC:stä ja toisella kertaa menikin jo paljon sujuvammin. Toisella kertaa huomasin, että rocker linkun pultti alkoi pyöriä auki, olin mäen päällä ja Meridan linkku tarttee sekä Torx30, että Torx40 avaimet niiden kiristämiseen. Sellaisia ei tietenkään ollut, joten lähdin ajamaan käsikiristetyllä linkulla. Linkku oli jo taas aivan löysä alhaalla, joten kiireellä mökille kiristämään, vedin kireelle ja takaisin mäen päälle. EK9 lähtöaika oli merkattu alaviivalla, joten se olisi ollut aikatarkistuspiste, oli hieman kiire, joten piti ajaa mäki käytännössä täysiä, kunnes olin varma ehtiväni ajoissa lähtöön. Ajoin EK9 varman päälle, koska olin jo todella väsynyt ajamisesta. Maaliin pääsin hyvällä perusajolla, joskin ajo oli jo hieman kulmikasta. Maalissa akseli oli taas löysällä, laakeri oli rockerista tuhoutunut ja jäljellä oli enää muutama kuula.

_8160005_2.jpg

Kuva: Tomi Laaksonen

Kaiken kaikkiaan, Himoksen tupla on tyhmä idea, mutta onnistuessaan aivan mahtava! Toivottavasti ensi vuonnakin on kuivaa!

-          Perttu

28.08.2020Se erilainen kausi
31.03.2020Déjà-vu - samat sanat ja ajatukset toistuvat
25.08.2019Himos Epic on eeppinen ja #himoshaaste oli rankka
14.06.2019Rapa roiskuu
16.02.2019Uusi jännittävä vuosi edessä
02.09.2018Himos Epic - rankin rupeamani ikinä?
28.08.2018Minä ja legenda - koutsina Puss Campillä
01.08.2018Uusi luku alkaa
10.12.2017Oodi täydellisyydelle?
08.10.2017Merida 96 Team Perttu Tune

Siirry arkistoon »