Uusi luku alkaa

01.08.2018

Tervehdys!

Paljon on vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta, mutta en olisi uskonut millainen seikkailu viimeinen kaksi vuotta on ollut. Olen saanut opinnot kasaan, valmistunut, ollut töissä, tehnyt gradun, urheillut ja nyt viimeisimpänä aloittanut vakitöissä. Ja vetänyt puolimatkan triathlonin aika lailla kylmiltään!

sinisaloantti.jpg

(c) Antti Sinisalo

Syyskuussa 2016 aloitin maisterivaiheen Tampereen yliopistossa ja ensimmäinen lukuvuosi oli todella kiireinen. Tein aivan kauhean paljon kursseja, jotta toinen vuosi olisi helpompi. Sain hyviä arvosanoja ja käytännössä olin yhtä tenttiä vajaa kurssien osalta. Keväällä 2017 astelin ensimmäisen kerran Kalmarin Ruskon toimipisteeseen ja siitä se matka alkoi taloushallinnossa. Kesä 2017 ei sujunut urheilun osalta kovin häävisti, mutta miksi olisi mennytkään. Opinnot ottivat paljon aikaa ja oikeastaan ajoin itseni vain jumiin kovalla kuormalla. Huonoa kuntoa ei osannut silloin laittaa palautumattomuuden piikkiin, koska ei niillä treeneillä sinänsä ylirasitustilaan pääse, mutta kokonaiskuormalla kylläkin pääsi.

mikkopiispa.jpg

(c) Mikko Piispa

Tässä vaiheessa varmaan tulee mieleen, että sitten helpotti? Ei todellakaan. Olen ollut koko viime talvenkin töissä Kalmarilla, mutta siinä töiden ohella tein Kalmarille graduni, jonka lopputuloksena oli myynnin ennustemalli haarukkatrukeille EMEA-alueella. Gradu itsessään on iso puristus, mutta tekeminen vapaa-ajalla töiden jälkeen oli aika savotta. Kerkesin jonkin verran treenata viikossa, mutta itse laskisin sen ennemminkin kuntoiluksi. Tunteja tuli noin 5, yleensä viikonlopulta. Gradua tein usein kolme tuntia työpäivän päälle. Graduni aloitin lokakuussa ja toukokuussa se oli valmis. Saavutin kaikki tavoitteeni sen suhteen, malli onnistui ja toimii sekä sain kiitettävän arvosanan. Tärkein asia itselleni oli vahvistus omasta käsityksestäni siitä, millainen modernin taloushallinnon ammattilaisen tulee olla. Yliopistossa ja muualla paukutetaan yhden alanasiantuntijoiden perään huomattavasti, sinun pitää olla paras jossain asiassa! Itse voin tunnustaa, että minusta ei ole siihen. Eikä tällä hetkellä ole tarvettakaan, olen kauppatieteiden maisteri, pääaineena kansantaloustiede ja erittäin laajana sivuaineena laskentatoimi, ja olen päässyt sisään taloushallinnon ytimeen, vaikka en ole paras jossakin asiassa.

kostea.jpg

Kevät 2018 oli vielä aika härdelliä, eikä arki missään kohtaa lähtenyt liikkeelle. Kaiken maailman pieniä hommia oli vielä kesäkuulle saakka, mutta kohtalaisesti olen kerennyt ajamaan kuitenkin. Nyt kesällä olen saanut hyvän sykkeen päälle ja tunteja on alkanut kertyä. Pääpainona on ollut määrän ajaminen, koska kaksi huonoa talvea verottaa liikaa peruskuntoa. Pidin heinäkuussa kaksi viikkoa palkatonta ja tuloksena oli 17h ja 30h liikeajan viikot! On ollut todella hieno huomata, että tatsi löytyy pikkuhiljaa ja pyörä alkaa liikkua. Loman jälkeen palasin konttorille ja 1.8. alkaen toimin Kalmar Financen Controllerina. Tehtäviini kuuluu Kalmarin tilinpäätösprosesseja eli kuukausiraportointia sekä eräänlaista tilien ja yhtiöiden tarkastamista. Syyskuussa on tiedossa muutto etelään ja uusiin treenimaastoihin. Saapa nähdä, kuinka elämä lähtee siellä rullaamaan! Odotan innolla uutta haastetta ja pääsyä meidän taloushallinnon ytimeen. Tavoitteenani on jatkaa työtä, jonka gradussani aloitin ja tuoda uutta taloustieteellistä näkemystä osaksi taloushallintoa.

anttisinisalo1.jpganttisinisalo2.jpganttisinisalo3.jpg

(c) Antti Sinisalo

Viime vuonna vähän innostuin Lahdessa ensimmäistä kertaa järjestettävästä Ironman 70.3.-kilpailusta. Kyseessä on siis Ironman-brändin puolimatkan kisa, jota tullaan järjestämään Lahdessa. Yhteistyökumppanini Cycle Service Nordic lähti tempaukseen mukaan tai pikemminkin heitti minut järveen, joten haaste oli valmis. Sain alleni viimeisen päälle maantiepyörän SRAM RED eTap vaihteistolla sekä Zipp 404 NSW kiekoilla, aika herkku! Lähtökohdat kisaan oli toki huonot, en pysty enää uimaan hallissa kuin aivan täydellisenä päivänä. Useimmiten keuhkot ärsyyntyvät siitä liikaa ja on pakko lopettaa noin kilometrin jälkeen. Talvella tuli uitua muutama kerta 1500m, joten kisamatkaa en uinut kertaakaan etukäteen. Juoksua kävin pari kertaa koittamassa, lähinnä sain jalat kipeäksi. Maantiepyörällä ajoin pari tuntia pari päivää ennen kisaan. Joten…

Läpsyttelin IRONMAN 70.3 Finland läpi kuitenkin ehjällä suorituksella.

Lahdessa tapahtui seuraavat asiat ensimmäisen kerran:

- Uin yli 1.5km kerralla

- Uin märkäpuvulla

- Tein triathlonsuorituksen

Muita poimintoja:

- Eilen juoksin 14kk tauon jälkeen puolimaratonin

- Eilen ajoin ensimmäisen kerran moneen vuoteen maantiepyörällä kilpaa

mikkopoyhola.jpg

(c) Mikko Pöyhölä

Miten tämä sitten meni?

Uinti: Aallokko oli vähän haastava eikä suunta meinannut säilyä. Rytmiin oli vaikea päästä, kun piti tähystää. Aikaa meni vähän enemmän kuin olisin halunnut. Monella muullakin oli vaikeuksia, mutta uinti oli kyllä pieni pettymys. Toki, mitään enempää en olisi kyllä voinut saavuttaa, edellisestä uinnista oli kolme kuukautta…

Vaihto1: Aikaa meni liikaa, mutta uinnin jälkeen keho oli aivan shokissa. Kylmä vesi, kireä puku ja yleinen ilmasto aiheutti ihan uusia ärsykkeitä.

Pyöräily: Lähdin ajamaan anakynnystä, mutta aloin tippua vauhdista pikkuhiljaa. Takaisintulon vastatuuleen vasen jalka ja alaselkä oli jo puutuneita. Ajoin vähän väliä putkelta ja nokalta, jottei vauhti tippuisi. Ihan kohtalainen ajo, mutta nyt enemmän ajaneena alkaa huomata, kuinka pyöräily vain on erilaista. Maantiepyörässä ajoasento on erilainen kuin maasturissa ja tehontuotto myös. Vaikka pääsen maastopyörällä aika hyvää kyytiä asvaltilla, vaati maantiepyörä paljon lisää sisäänajoa. Nyt se alkaa sujua.

Vaihto2: Otin eka väärän pussin, joten aikaa paloi...

Juoksu: Alku oli vaikea ja selkää särki. Sain vauhdissa kuitenkin vähän hierottua ja muutenkin lajin vaihto oli hyväksi. Söin myös suolakurkkuja (oli apua tai ei..) ja pikkuhiljaa selkä oli oireeton. Juoksun läiskin kilometri kerrallaan, ainoana tavoitteena juosta kokoajan. Koitin kiristää loppua kohden ja aivan lopussa katkesin. Vika 2km oli ankea, mutta selvisin juosten maaliin. Ihan OK juoksu sinänsä ja tuohon kohtaan. Koitin antaa kaikkeni ja siinä onnistuin. Vähän voi spekuloida, olisiko pitänyt syödä enemmän juoksussa vielä tai ottaa vaihdosta geeli mukaan, mutta toisaalta en välttämättä olisi pystynyt sitä kuitenkaan syömään. Sen verta kova kuorma oli ja imeytyminen haastavaa.

Yleensä pyöräkisan jälkeen tulee fiilis, että tämä oli kivaa, triathlonissa näköjään se tulee aikaisintaan seuraavana aamuna. Tiedä sitten osallistunko uudestaan vai en…

kimmovirkki.jpg

(c) Kimmo Virkki (Kimmovirkki.com) / Sappee Bike Fest

Triathlonin lisäksi olen ajanut Enduroa pari kisaa Sappeessa sekä hissipyöräillyt. Nyt viimeisimpänä olen innostunut ajamaan maantiepyörällä ja huomaan saaneeni hyvän vireen päälle. Tallissani on nyt kolme pyörää ja huomaan, että into ajamiseen on aivan ennätyskorkealla. Jos haluan ajaa pitkän treenilenkin, otan maantiepyörän ja saan todella hyvän kuormituksen. Jos haluan rymistellä, otan enduron ja menen Sappeeseen. Jos taas haluan oikeasti ajaa maastossa, otan xc-pyörän. Jokaiselle on selkeä tarkoitus ja kaikki vie minua eteenpäin. Enduropyörä ei lisää vauhtia Sappeessa, mutta XC-pyörällä ajaminen on taas astetta rennompaa. Maantiepyöräily ei sinänsä lisää maastokykyä, mutta Roineen kierrossa näin, kuinka kestävyys jatkuvaan pyöritykseen on parantunut. Se on ollut selkeä heikkous ja koitankin nyt saada jonkin asteisen kisakunnon syyskuuta varten päälle, jos vielä saisin pari kisaa ajettua. Mutta talvella tehdään kovasti duunia, että 2019 kaudella olen taas viivalla!

virkkikimmo1.jpgvirkkikimmo2.jpg

(c) Kimmo Virkki (Kimmovirkki.com) / Sappee Bike Fest

Loppuun vielä. Vaikka välillä on ollut hoppu ja kiire, olen kyllä nauttinut arjestani ihan
täysillä. Tykkään siitä mistä teen ja minulla on upeita ystäviä, kollegoita, yhteistyökumppaneita ja muita tuttuja joiden kanssa saan matkaani maailmassa kulkea! Kiitos teille kaikille joiden kanssa olen ollut tekimisissä, te ootte ihan parhaita!
Rakkaudella,
Perttu

markapuku.jpg

27.04.2017Twitter - Twiitit omalla sivulla
02.09.2018Himos Epic - rankin rupeamani ikinä?
28.08.2018Minä ja legenda - koutsina Puss Campillä
01.08.2018Uusi luku alkaa
10.12.2017Oodi täydellisyydelle?
08.10.2017Merida 96 Team Perttu Tune
09.09.2017Käännepiste
21.08.2017Varustespesiaali osa2
06.08.2017Varustespesiaali
04.08.2017Osavuosikatsaus

Siirry arkistoon »