Merida One-Sixty

Koeajoraportti osa 1

Nyt on takana Merida One-Sixty 2 enduropyörällä noin kuusi kuukautta kilometrejä, ja kokemuksia onkin kertanyt todella paljon. Olen ajanut lumipoluilla, kurahaudassa, neulaspoluilla, kalliolla, kisoissa sekä bikeparkissa. Takana on Messilän ja Laajavuoren endurokisat treeneineen, sekä kaksi päivää Sappeen bike parkissa. Joten pyörä on toden teolla päässyt kovaan ajoon.

Mulle pyörä on ollut melko mielenkiintoinen, koska xc-pyöräni Big.Ninen ja tämän endurolaitteen välinen ero on huomattavan suuri. XC-pyörä painaa 9 kiloa, ja enduropyörä reilu 14 kiloa. XC-pyörässä on 29" kiekot, endurossa 26". XC-pyörä on jäykkäperä 100mm joustolla, ja enduro 160mm molemmista päistä joustava täysjousto. Ajoasennot eroavat melko paljon, mutta olen yrittänyt muokata ne mahdollisimman samankaltaisiksi. Enduropyörässä on 74cm tanko ja huomattavasti lyhyempi ajoasento kuin xc-pyörän 68cm tanko. Polkukulma on loivempi, ja täten hieman tehottomampi keulan ollessa pitkänä, mutta kun keulan pituuden tiputtaa sen nelisen senttiä, muuttuu pyörän luonne melkoisesti. Tästä syystä RockShox PIKEn pituudensäätö, 2StepAir, on loistava! Heti kun en aja alamäkeä, tiputan keulan lyhempään asentoon, jolloin polkutehokkuus kasvaa ja pyörä alkaa muistuttaa XC-pyörää, tosin aika röyheillä renkailla.  

Mun One-Sixtyn olennaisimmat speksit ovat: keulana Rock Shox PIKE 2StepAir, hissitolppana Rock Shox Reverb Stealth, vaihteisto SRAM X9 ja renkaina Schwalben Hans Dampf. Renkaat olen litkuttanut, ja olenkin ajanut nyt niillä kaikki ajot pl. talven jolloin ajossa oli Ice Spiker Prot. 

Miltä pyörä sitten tuntuu? XC-kuskille pyörä tuntuu peruslenkillä tarpeettoman mukavalta, ja raskaalta. Syykin on erittäin selvä. VPK-perä on todella aktiivinen ottamaan maastonmuodot pois, mutta perä ei notku polkemisen vaikutuksesta. Silti, verrattuna XC-pyörääni verrattuna meno on möhkörenkailla raskaampaa. Mutta miten käy, kun pyörän osoittaa alamäkeen? Luonne muuttuu aivan totaalisesti. Pyörä on ihan älytön etenemään siinä tarkoituksessa mihin se onkin luotu. Pyörä nielee kaiken mahdollisen, ja etenee älyttömän tehokkaalla tavalla. Olin todella hämmästynyt kun pääsin Messilässä ensimmäisen kerran tälle vuodella ajamaan hissiavausteisesti polkuja. Pyörä vain etenee, nielee ja antaa mahdollisuuden ylittää kyvyt. Jousitus pitää renkaat maassa todella hyvin, ja silloin kun renkaat irtoaa, on meno todella luottavaista. PIKE keulana on todella huomaamaton. Se on ehkä paras termi kuvaamaan keulan toimintaa. Keulaa ei oikeastaan koskaan huomaa, se vain nielee kaiken eteen tulevan ja hoitaa hommansa. Messilässä ajoin taustaani nähden hyvällä tasolla, ja tuntui että olin mukavuusalueella melko usein. Pätkillä kun tuli poljettavia hetkiä, nappia painamalla satula nousee poljentakorkeuteen ja taas saa lisää voimaa polkemiseen.

Enduroajoon suunnitellun pyörän ominaisuudet tulevat vasta esille enduroajossa. Olen kotipoluiltani yrittänyt löytää tätä ns. enduroa, mutta ennen Messilän kisaa olin hieman hukassa mistä oli kysymys. Messilän jälkeen tajusin lajin jujun, ja kuinka sitä tulisi ajaa. Nyt uskon rikkovani muutamia alamäkiaikojani, koska keksin Messilässä kuinka pyörällä oikeasti pitäisi ajaa. Aiemmin olin ajanut liian passiivisesti, jolloin Strava-ajat eivät parantuneet, mutta nyt kun olen oppinut pyörän, ja siitä on tullut ns. oma pyörä, niin tutut polut alkavat nähdä aivan uutta menoa! 

VPK-takajousitus

Hydroformattua alumiinia

Laajavuoren endurokisassa polut olivat enemmän Itä-Tampereelta tuttua juurakkoa, mutta höystettynä jyrkemmillä kohdilla ja huomattavasti liukkaammalla mättäällä. Kolme (1-3) pätkää oli enemmän tai vähemmän juurakkoa, ja nelonen oli enemmän bike park tyylistä höystettynä kivikkosetillä. Tuossa maastossa kysyttiin todenteolla jousituksen toimivuutta, koska pidon merkitys korostuu hankalissa olosuhteissa. VPK-perä liimasi takarenkaat maahan todella upeasti ja PIKE otti kaiken norsua pienemmän vastaan helposti. One-Sixtykin on sellainen enduropyörä, että mitä kovempaa sillä uskaltaa ajaa, sen helpompaa se on. Juurakosta tulee sitä isompaa ja tökkivämpää mitä hitaammin siellä koittaa vääntää, ja kovemmassa vauhdissahan One-Sixty on elementissään. Se missä huomasin Laajavuoressa olevani aika vahvoilla, oli poljettavat osuudet jotka paukauttivat enemmän tai vähemmän. Polkutehokas jousitus joka nielee samaan aikaan maaston epätasaisuuksia kuulostaa aika jännältä, mutta se on moni Meridan lisäksi toteuttanut. Pyörä vain etenee, kunhan kuski jaksaa polkea, ja minähän jaksan! Liukkaalla paraskaan pyörä ei minua nopeammaksi tee, mutta kun uskallus antaa periksi, on One-Sixty mun ajotapaan todella maukas laite!

Foorumeilla on usein puhetta ns. yleispyörästä, eli pyörästä jolla voisi hoitaa kaikki ajot ilman suurempia vaikeuksia jossain ajossa. XC-lenkkiin on varmasti parempiakin pyöriä, kuten Big.Nine, mutta kun pyörän nokka alkaa olemaan useammin alamäessä kuin ylämäessä, alkaa One-Sixty nousta todella vahvaksi vaihtoehdoksi. Pyörä on loistava enduroajoon ja traililenkkeilyyn, mutta yllättävän hyvä myös bike parkkiin.

Ajoin Juhannuksena kahtena päivänä Sappeen bike parkissa erilaisia DH-ratoja. Sappeesta löytyy kaikkea helpommista freeride-radoista mustaan maajoukkue DH-rataan. Heti ensimmäisestä laskusta olin kuin kotonani alamäessä. Laajavuoren ja Messilän endurokisat mahdollistivat helpon siirtymisen enduropoluilta alamäkipyöräilyyn. Olin heti ensimmäisestä laskusta lähtien sisällä lajissa, ja joka laskulla sain nostettua vauhtiani, ja sain toteutettua uusia juttuja joita olen talven aikana löytänyt. Olen katsonut Wattbikeä ajaessani Maailman Cup DH:ta, sekä paljon eri tiimien videoita endurosta, sekä muista kisoista. Videoita katsoessa oppii huomaamaan kuinka kuskit tulevat mutkiin, mitä tekevät mutkissa, sekä kuinka lähtevät. Kun niitä tarpeeksi katsoo, muistaa ne sitten kun itse pääsee ajamaan ja lopulta pääsee harjoittelemaan näitä asioita. Aiemmin en ole edes ymmärtänyt mitä tarkoittaa "mutkasta ulos". Nyt pääsin jo nojaamaan bermeihin, eli kallistettuihin kurveihin, pääsin ponnistamaan niistä, sekä en enää jarruttanut juurikaan bermeissä. Kahden päivän aikana mua suorastaan jännitti kuinka paljon uskallan puskea vauhtia. Joka kierroksella ajo parani, ja tekniikka parani. Mutta pyörän rajat eivät olleet vielä lähelläkään. One-Sixty oli vasta lämmittelemässä, kun minä laskin maksimivauhtiani bermimäkiä, ja harjoittelin hyppyjä. 

Toisena päivävä vauhti oli edellisen tasolla, mutta lähdin hakemaan uusia haasteita haastavemmilta radoilta. Ajoinhan nämä radat jo edellisenä päivänä, mutta nyt oli tavoite ajaa lujempaa, nojata enemmän ja jarruttaa vähemmän. Mustat DH-radat DH1 ja Maajoukkuerata olivat kovemmalla käytöllä, eikä One-Sixty ollut juuri mokiksikaan. DH-radalla pääsin jo lähemmäksi pyörän rajoja, mutta olin omilla rajoillani, kun ajoin jo melko lujaa uria alaspäin. Joka laskun jälkeen naamalla oli leveä hymy, koska uskalsin enemmän, kovempaa ja kokoajan paremmin kuin aiemmin. Toisena päivänä hypin myös huomattavasti enemmän, eikä siinäkään ollut mitään ihmeellistä, VPK-jousitus ottaa patin kuin patin vastaan todella eleettömästi. Pyörä on vain todella käsittämätön taidonnäyte, kuinka tehdään polkutehokas alamäkiohjus. Olenkin nyt joutunut muuttamaan käsitystäni pyörästä aivan todenteolla. Syy sille, todella vääristynyt käsitykseni pyörän käyttötarkoituksesta. Ja sehän tässä on parasta, että pyörän ollessa näin kyvykäs, tarkoittaa se todella hauskoja tunteja sen päällä! Voin ajaa mäkilenkkiä kotona, mutta vapaan tullessa, pyörä katolle ja pääsen ajamaan alamäkeä Sappeeseen. Kuvasin toisena päivänä laskuja Garmin VIRB kameralla, ja kunhan saan editoitua, tulee kotisivuille linkki Messilän enduro + Sappeen DH videoon.

Nyt ajofiilisten jälkeen siirrytään enemmän faktuaaliseen osuuteen, pyörän geometriaan. Pyörässä on 66.5 asteen keulakulma, joka on riittävän loiva, ettei lennä nenälleen juuri koskaan, muttei niin loiva, että se olisi ongelmallinen kannon kierrossa. Satulakulma on 74 astetta, jota saa jyrkennettyä 2 mallissa tiputtamalla PIKEn joustomatkaa. Tällä konstilla pyörä muuttuu paljon polkutehokkaammaksi, kun kuski on paremmin keskiön päällä ja saan poljettua paljon paremmin. Keulantiputuksella saadaan myös pyörästä kykenevä jyrkkien mäkien kiipijä. Pyörällä pääsee yllättävänkin jyrkkää mäkeä kun keulan tiputtaa alas, polkee satulan nokalta. Myös perän toteutus yhdistetynä tähän geometria toteutukseen mahdollistaa tehokkaan kiipiämisen. Varsinkin pikkurattaalla pyörä kiipee todella tehokkaasti.

Jos jotenkin tiivistäisin ajatuksia, Merida One-Sixty 2 on oikeasti hyvä pyörä, kenties loistava? Lue täältä Enduro-lehden reportaasi viime vuoden 1800 mallista. Minun on vaikea keksiä oikeita parannusehdotuksia, jotka eivät pilaisi pyörän käyttötarkoitusta. Jousitus on pohdittu ja toteutettu toimimaan oikeassa maailmassa, sekä tavalla joka tekee pyörästä enemmän yleispyörän kuin yhden tarkoituksen laiteen. Komponenttivalinnat ovat fiksuja, ja olenkin vaihtanut vain Reverbin pyörään. Schwalben Hans Dampfit ovat kestäneet ja pitäneet loistavasti, jopa Sappeessa. Pelkästi että Snakeskin Trailstar kumit antaisivat periksi muutaman laskun jälkeen, mutta ajoin molempina päivinä yhteensä 65 laskua, eikä niissä ole jälkeäkään kyljissä ja nappulatkin ovat tallella :) Joko ajan liian pehmeästi, tai renkaita rikkovat liian krouvisti.. Joka tapauksessa ajaminen on todella hienoa, kun alla on tämän kaltainen pyörä!

Seuraavan kerran kirjoitan pyörästä syksyllä, joka toimii myös kestotestinä. Toivottavasti silloinkin rengasrikkosaldo näyttää nollaa!

-Perttu